keskiviikko 18. syyskuuta 2013

(Valo)kuvan tekijänoikeuksista


Saako? Voinko? Otanko? Annanko? Apua!


Valokuvia koskee pääsääntöisesti samat tekijänoikeudet kuin muitakin itse tuotettuja kuvia: piirroksia, maalauksia, grafiikkaa jne.

Tekijänoikeus syntyy kuvaan sillä hetkellä, kun se luodaan - siis kuvataan. Mitään erillistä rekisteröintiä, vesileimamerkintää tai muuta tunnusta ei tarvita. Kuvaajalla on automaattisesti kaikki tekijänoikeudet itse ottamiinsa kuviin. Tekijänoikeus suojaa kuvan ottajaa, ei kuvattavaa. Mutta jos kuvassa on tunnistettava henkilö, mukaan kuvioon astuu kuvatun henkilön yksityisyydensuojaan ja muihin yksilön oikeuksiin liittyvät seikat, suojat ja asetukset.

Tekijänoikeus valokuvaan on voimassa 50 vuotta kuvan ottamisesta (= ei teoskynnyksen ylittävä valokuva) tai 70 vuotta kuvaajan kuolemasta (= teoskynnyksen ylittävä valokuva). Teokseksi määritellään kuva, jonka voi katsoa olevan itsenäinen ja omaperäinen teos. Käytännössä lähes kaikki kuvat ylittävät teoskynnyksen eli suoja-aika on 70 vuotta kuvaajan kuolemasta. Muista, ettei tekijänoikeus suojaa teoksen aihetta tai ideaa - kenellä tahansa on siis oikeus ottaa idealtaan oman kuvasi kaltainen kuva samantyyppisestä aiheesta. Sen sijaan juuri sinun ottamastasi kuvasta toinen henkilö ei saa (ilman lupaa) ottaa valokuvaa eli valmistaa identtistä kaksoiskappaletta.

Valokuvaa ei saa käyttää tai julkisesti esittää tai valmistaa siitä kappaleita ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa. Sama koskee valokuvan yhden pienemmän osan käyttämistä!

Finlex kertoo tekijänoikeuslait pykäläntarkasti. Mutta hiukan konkreettisemmin löytyy tietoa esimerkiksi Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton oppaasta, Kuvasto ry:n sivuilta, täältä tai Suomen kuvapalvelu Oy:n sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti